Pihatossa elää stressitön ja
elinvoimainen hevoslauma.


Virikepihatto soveltuu kaikille hevosille, jotka sopeutuvat laumaelämään. Kun laumaan kuuluu sekä varsoja että aikuisia hevosia, ne pääsevät toteuttamaan lajityyppistä käyttäytymistä parhaimmillaan ja elämään aitoa hevosen elämää. Varsoilla on painiseuraa toisistaan ja aikuiset hevoset puolestaan ohjaavat ja opastavat nuoria. Varsojen seurassa vanhatkin nuortuvat ja toisinaan innostuvat leikkimään varsojakin hurjemmin. Usein pelätään, että aikuiset kohtelevat varsoja kovakouraisesti ja pelätään, että sattuu haavereita, mutta yleensä ottaen asia on täysin päinvastoin. Aikuiset huolehtivat, että varsat syövät, juovat ja lepäävät, mutta tokikin pitävät kurin ja järjestyksen ja opettavat kuinka saa käyttäytyä ja kuinka ei. Jos laumassa alimpana olevat ovat laihoja tai ovat saaneet kolhuja, tällöin syynä on useimmiten väärin suunnitellut tai liian ahtaat ruokinta- ja makuutilat tai yksinkertaisesti hevosia on liikaa tiloihin nähden.

Koneellisen ruokinnan ansiosta hevoset eivät ole riippuvaisia ihmisen toiminnasta ja aikatauluista, vaan ne saavat syödä, juoda ja levätä oman rytminsä mukaan. Siksi virikepihaton hevoset ovatkin usein lajitovereitaan stressittömämpiä ja esimerkiksi käytösongelmia on tällaisissa olosuhteissa elävillä hevosilla havaittu normaalia vähemmän. Heinä, väkirehu, vesi ja makuuhalli on sijoiteltu eri puolille jaloittelutarhaa, joten hevoset saavat runsaasti liikuntaa ihan vain perustarpeistaan huolehtiessaan. Rinteessä sijaitseva jaloittelutarha on myös oivallista mäkiharjoittelua pihaton asukkaille.  

iso_nostot2.gif

 

Makuuhalli on kooltaan 145 m2. Sinne johtaa kaksi ovea, joista hevoset pääsevät vapaasti liikkumaan ulos ja sisälle, oviaukkoihin on kiinnitetty muovisuikaleet. Kuivikkeena käytetään turvetta ja olkea. Makuuhallin toisessa päässä on lämmin varustehuone, missä tehokkaan ilmanvaihdon ansiosta saadaan myös loimet nopeasti kuiviksi. Lisäksi päädyssä on hevosten hoitotila sekä tutustumis/hoito karsina. Myös ulkona on valjastuspaikka hevosille.

Tutustumis/hoito karsinasta on oma uloskäynti, josta on vapaa pääsy tutustumistarhaan, mikä on rakennettu ison jaloittelutarhan sisäpuolelle. Näin uudet hevoset voivat rauhassa ja turvallisesti tutustua uuteen laumaansa. Nämä tilat toimivat hyvin myös sairaskarsinana ja toipilastarhana. Myös lenkin jälkeen hevosen voi jättää hoitokarsinaan kuivamaan. Karsina on kooltaan 3x4m.

Rehuasema on Aktiv Hit. Sen kapasiteetti riittää kolmenkymmenen hevosen ruokintaan.  Asemalla on viisi eri rehusäiliötä, jotka takaavat yksilöllisen ja monipuolisen ruokinnan jokaiselle hevoselle. Päivittäinen rehuannos voidaan jakaa jopa kahteenkymmeneen ruokintakertaan. Jokaisella hevosella on oma kaulapanta, jonka tunnistenappulan perusteella rehuasema jakaa sopivan annoksen. Myös pelkkä tunnistenappula voidaan kiinnittää esimerkiksi hevosen harjaan, jos kaulapantaa ei haluta käyttää.Hevoset pääsevät asemalle vain yksi kerrallaan, joten jokainen saa varmasti ruokailla rauhassa.

Heinää hevoset saavat vapaasti Slowfeed- verkon alta ruokintakehästä. Ne käyttävät aikaa enemmän heinän syömiseen, kun joutuvat nypläämään sitä verkon läpi; välillä ne saavat isompia tukkoja kerrallaan, välillä vain muutaman korren. Näin aikaa kuluu enemmän eivätkä hevoset pääse ahmimaan ja levittelemään heinää ympäriinsä, mikä on tärkeää myös ruokintapaikan hygienian kannalta; sillä maassa olevan heinän päällehän on kiva pissata..

Vettä hevoset saavat lämmitettävästä juomakupista.

Jaloittelutarha on salaojitettu ja sorapohjitettu. Se kantaa hyvin ja takaa miellyttävän pohjan liikkua säällä kuin säällä. Kooltaan jaloittelutarha on 3000 m² ja se siivotaan päivittäin. Aidat on tehty painekyllästetyistä puutolpista, joissa on lankut kolmessa kerroksessa. Lisäksi hevoset pääsevät liikkumaan vapaasti reilun 1,5 ha:n laitumelle aina kuivaan aikaan ja talvella. Kesäaikaan löytyy myös runsaasti vaihtelevamaastoisia laitumia.

Ratsastus/ajomaastoja löytyy runsaasti kauniissa maisemissa. Lokakuussa 2015 valmistui 30 x 60m valaistu ratsastuskenttä. Osalla pelloistamme voi  ratsastaa ja myös talvella pidämme peltolenkkejä aurattuina. Lähimmälle maneesille on matkaa noin 6 kilometriä.